Skip to main content
Etusivu » Vesitekniikka » Nykyajan viemärihuolto vaatii monipuolista osaamista
Sponsoroitu

– Tämän päivän viemärihuolto on monipuolista ammattitaitoa vaativaa toimintaa, josta valtaosa on asiakkaan kohteessa tapahtuvaa neuvonta- ja auttamistyötä, sanoo Suomen Viemärihuolto Oy:n toimitusjohtaja Tero Riikonen.

Työntekijöiden ongelmanratkaisutaidot korostuvat esimerkiksi pumppaamoiden kriisitilanteissa.

– Kerran porukkamme teki töitä aamuvarhaisesta iltamyöhään ison pumppaamon ongelman parissa, jota moni taho oli jo yrittänyt ratkoa. Meidän porukkamme purki koko pumppaamon ja tukkeutunut painelinja löytyi. Haastavien tilanteiden ratkominen selvästikin sytyttää meidän osaavaa väkeämme, Riikonen toteaa hymyillen, ja jatkaa:

– Rakennamme mielellämme pitkäaikaisia kumppanuuksia. Kun tunnemme asiakkaan toimintatavat ja vesihuoltoverkoston hyvin, pystymme olemaan pitkän tähtäimen suunnittelussa mukana ja mentoroimaan asiakkaita vahvan LVIS-osaamisemme pohjalta. 

Ennakoiva kunnossapito tärkeää

Suomen Viemärihuolto Oy kehittää jatkuvasti toimintaansa asiakkailta saadun palautteen perusteella.

– Asiakkaan paineviemäri pystyttiin paikantamaan maan päältä, koska hankimme pesusuuttimeen asennettavan paikantimen. Juurileikkureiden avulla saamme sadevesi- ja jätelinjoihin lisää käyttöikää. Uusimpana meiltä saa puhdasvesipalvelua. Pystymme hoitamaan vesitornien puhdistukset, runkovesilinjojen painekokeet ja desinfioinnit.

Riikonen toteaa, että putkiston iästä ei voi päätellä sen kuntoa, joten tilanne kannattaa kartoittaa ajoissa.

– Jos kuvauksessa havaitaan rasvalauttoja tai hiekkaa, ne voidaan hoitaa pois ennen kuin asiasta on harmia. Perinteisen viemärikuvauksen rinnalla on nyt Zoom-kuvaus, jolla isokin verkosto voidaan kartoittaa lyhyessä ajassa ilman huuhtelua ja virtauksen ollessa päällä. Tärkeintä on toimia niin, että putkisto ei pääse yllättämään.

Suomen Viemärihuolto Oy tarjoaa

– Viemärihuoltopalvelut
– Puhdasvesipalvelut
– Kuuman veden ja höyrytyksen
– Vedenkierrätysautot
– Maastoon soveltuvat pesu- ja imulaitteistot

Lue lisää, millaista on nykyaikainen viemärihuolto

Next article