Oppimis- ja työympäristöjen kehittäminen on moniäänistä. Käyttäjälähtöiseen yhteiskehittämiseen tarvitaan vähintään kaksi eri osapuolta – oppimis- ja työympäristöjen kehityshankkeissa ja muutostöissä osapuolia on luonnostaan useampia.
Yhteiskehittämisen avulla luodaan hankkeelle yhteinen tavoite, johon niin fyysisen kuin digitaalisen ympäristön sekä myös toiminnan ja tilojen käytön kehittäminen tähtää. Fyysisen ja digitaalisen ympäristön kehittämisessä on otettava huomioon tiloissa tapahtuva toiminta ja etenkin sen tulevaisuuden haasteet.
Muutoksen johtamisen ja yhteisen kehittämisen kannalta on tärkeää, että kaikki työ- tai oppimisympäristömuutoksen osapuolet ymmärtävät ja jakavat yhteisesti saman vision ja tavoitteet muutokselle. On hyvin tärkeää huolehtia viestinnästä eritaustaisten toimijoiden välillä, sillä yhteinen kieli voi puuttua.
Käyttäjä on aina ideoiden lähde
Käyttäjien moninainen joukko sisältää vierailijat, naapuruston, erilaiset toimijat sekä palveluntuottajat – monesti esimerkiksi puhdistuspalvelujen, turvallisuuden tai logistiikan näkökulmat ovat ensiarvoisen tärkeitä käytettävän ratkaisun kehittämisessä. Käyttäjien ”käsikirjoitus” käännetään ensin tilalliseksi konseptiksi ja siitä edelleen konkreettiseksi suunnitelmaksi.
Kaikkien kannattaa tähdätä yhteiseen visioon.
Muutostöiden aikana käyttäjä voi pilotoida konseptia ja mahdollisuuksien mukaan jatkokehittää konseptia edelleen myös tilojen valmistuttua. Suunnittelijat ja rakentajat luovat konsepteja, oppivat asiakkailta ja myös haastavat heitä. Tulevaisuus vaatii meitä kaikkia ymmärtämään tiloja osana suurempaa kokonaisuutta. Tulevaisuutta kestävät ratkaisut edellyttävät pois oppimista jostain vanhasta. Yhteiskehittämisen prosessin määrittäviä attribuutteja ovat avoimuus, yhdessä tekeminen, yhteistyö, luovuuden jakaminen ja kumppanuus.
Mikäli oppimis- tai työympäristöjä muutetaan ylhäältä ohjattuna kuuntelematta käyttäjiä, tuloksena on pahoinvointia ja tyytymättömyyttä ja pahimmillaan käyttämättä jäävä tila. Osallistaminen ja yhteiskehittäminen vaatii arkkitehdeiltä ja suunnittelijoilta uudenlaisia valmiuksia ja se lisää myös tutkimuksellisuuden (kyselyt, pilotit, kokeilut, simulaatiot, vertailut) merkitystä suunnittelutyössä.
Yhteiskehittäminen on oppimista
Siinä missä arkkitehdit tarvitsevat uudenlaisia valmiuksia ovat myös käyttäjäyhteisöt uuden edessä pohtiessaan, miten strategiset tavoitteet sekä yksialaisesti että monialaisesti saavat tukea toimintaympäristöstä – digitaalisesta ja fyysisestä. Miten uhkaavaa on muuttaa tilojen käyttötapoja, mitä muita muutoksia se voisi tukea?
Vaatimukset fyysiselle ergonomialle saavat rinnalleen vaatimuksia kognitiiviselle ergonomialle. Sopiiko biofiilinen suunnittelu ja hyvinvoinnin kokonaisvaltaisempi tukeminen oppimis- ja työympäristöihin?
Toimintalähtöinen työympäristö pitää sisällään vaihtoehtoja ja valinnan mahdollisuuksia. Olemmeko valmiita siihen, ettei työ- tai koulupäivän alkaessa vastassa olekaan vain yhtä paikkaa vaan vapaus valita tila toiminnan mukaisesti?
Kirjoittaja Suvi Nenonen on Tampereen yliopiston dosentti ja toimii Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:lla työ- ja oppimisympäristöjen asiantuntijana.
