Kaupunki on paikka, jossa tapahtuu koko ajan kivoja asioita ja johon tulee uusia kahviloita ja ravintoloita viikoittain.
Pienen kirkonkylän ainoasta pizzeriasta ei tarvitse kertoa netissä, koska kaikki tietävät sen olemassaolon, mutta urbaanit palvelut voivat netin avulla markkinoida itseään kätevästi ja edullisesti. Joukkoliikenne hyötyy reittioppaan kaltaisista palveluista ja vieläkin paremmista palveluista, joita nyt syntyy avoimen datan ansiosta.
Kun minä nuorena yritin järjestää jotakin keskustelutilaisuutta, kaikki oli kiinni siitä, että tapahtuma saatiin Hesarin Minne mennä tänään -palstalle. Nyt tapahtuman järjestäminen on sosiaalisen median avulla todella helppoa. Siksi elämä kantakaupungissa on yhtä tapahtumien ilotulitusta. Kaupunkimainen elämänmuoto hyötyy netistä ihan valtavasti.
Asumisen hinta ei ole Helsingin seudulla noussut kaikkialla, vaan ainoastaan halutuimmilla paikoilla – erityisesti Helsingin ratikkakaupungin alueella.
Keskustamaisen asumisen suosion kasvu on yleismaailmallinen ilmiö. Se perustuu toisaalta puhtaampaan kaupunki-ilmaan ja toisaalta urbaanien palvelujen ja tapahtumien suosioon. On tarjottava sitä, mitä ihmiset haluavat, eli rakennettava Helsingin kantakaupunkiin, sekä Espoon ja Vantaan parhaille paikoille.
Onneksi ihmisten preferenssit ovat silti erilaisia. Kaikki eivät halua asua kaupunkimaisesti, eivätkä kaikki tietysti mahtuisikaan. Kuitenkin aiempaa selvästi useampi haluaa.
Minun näkökulmastani kaavoilla ei säädellä liikaa, mutta väärällä tavalla. Kaavoittajan on toki pidettävä huolta rakentamisen laadusta ja katukuvasta, mutta keinot parempaan laatuun voisi jättää rakennuttajan innovatiivisuuden varaan. Laadun tarkastuksen tulisi tapahtua rakennuslupavaiheessa. Ja jotta siitä ei tulisi loputonta pingispeliä, keskusteluja pitää käydä jo rakennussuunnittelun vaiheessa. Sellaista rakennuksen sisäistä laatua, josta tulevat asukkaat eivät halua maksaa, ei pitäisi myöskään vaatia. Julkisivu taas ei ole pelkästään oma asia.
Me tarvitsisimme enemmän sosiologista ja talousteoreettista pohdintaa siitä, mikä on paras tapa tehdä vähävaraisille tilaa asuntomarkkinoilla. Nykyinen Hitas- ja Ara-politiikka muistuttavat lähinnä köyhyyden torjumista ässä-arpoja jakamalla.
Kannattaisiko ne rahat, joita käytetään ”kiintiököyhien” asuttamiseen kalliille asuntoalueille käyttää mieluummin pienituloisuuden leimaamien asuinalueiden kohentamiseen?
Kirjoittaja Osmo Soininvaara on suomalainen poliitikko ja kirjailija, joka on toiminut muun muassa Vihreiden kansanedustajana sekä Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenenä.
