Skip to main content
Etusivu » Energia » Vihreä siirtymä on mahdollisuus vahvistaa taloutta
Energiatehokkuus

Vihreä siirtymä on mahdollisuus vahvistaa taloutta

Siinä missä moni EU-maa vielä empii etäluettavien ja älykkäiden sähkömittarien käyttöönottoa, ovat ne Suomessa jo arkipäivää, Jukka Leskelä muistuttaa. Kuva: oma arkisto

Hiilineutraali energiatulevaisuus siintää jo horisontissa, mutta sen toteuttamiseen tarvitaan edelleen uusia ja innovatiivisia ratkaisuja.

Kestävän ja hiilineutraalin energiajärjestelmän saavuttamiseen voidaan ajatella sisältyvän kolme loikkaa. Niistä ensimmäinen, fossiilisista energialähteistä irtaantuminen uusiutuvaan energiaan panostamalla, on Energiateollisuus ry:n toimitusjohtajan Jukka Leskelän mukaan käytännössä jo tehty.

– Toinen loikka, eli energian loppukäytön irtaannuttaminen fossiilisesta energiasta puhtaasti tuotetun sähkön avulla, on käynnistynyt hyvin liikenteen nopean sähköistymisen ja vedyntuotannon ensimmäisten investointien myötä.

Entä se kolmas ja samalla vaativin loikka – miten uusi energiajärjestelmä saadaan luotettavaksi ja asiakasta parhaiten hyödyttäväksi? Leskelä näkee haasteita yhä enemmän sääolosuhteista riippuvaiselle sähkölle perustuvassa järjestelmässä.

– Ratkaisuksi tarvitaan nykyisten järjestelmien eli liikenteen, teollisuuden ja yhdyskuntien energiajärjestelmien keskinäistä vuorovaikutusta.

Avainasemassa verkkojen kehitys

Siinä, miten sähkö- ja energianjakeluverkostot sopeutuvat vihreän siirtymän vaatimuksiin, on Leskelän mukaan haasteita kaikilla mailla. Nykyiset energiaverkot eivät riitä tuleviin tarpeisiin.

– Verkkojen kehitys on avainasemassa. Niihin pitää voida investoida, ja verkkotoiminnan on oltava myös kannattavaa liiketoimintaa, muuten emme pääse maaliin.

Leskelä kehuu kuitenkin Suomen vahvoja sähköverkkoja.

– Meillä kotitalouksien energia on perustunut sähköön jo aiemmin. Esimerkiksi aurinkopaneelien käyttö ja sähköauton lataus onnistuvat yleensä ilman verkon vahvistamista.

Silti myös Suomessa tulee investoida energiaverkkoihin.

– Vetyinfrastruktuuri on rakennettava alusta asti, sillä vetytaloutta ei toistaiseksi ole vielä olemassa, Leskelä muistuttaa.

Kokonaisuudessaan Leskelä on tyytyväinen siihen, miten vihreä siirtymä on Suomessa alettu nähdä mahdollisuutena tukea maan taloutta sekä irtautua fossiilienergian tuonnista.

– Hallitusohjelmassakin korostuvat investointiedellytykset Suomeen ja sen rinnalla luotettavan energiajärjestelmän rakentaminen.

Etsitkö luotettavaa ja akkreditoitua päästökauppa- tai kestävyyskriteeritodentajaa?

Next article