Skip to main content
Etusivu » Energia » Arenso Oy – uusi yhtiö, tutut tekijät
Sponsoroitu

Kotimaisen tuulivoimaosaamisen kärjessä kulkevan Arenson asiantuntijat ovat olleet rakentamassa suomalaista tuulivoimaa jo yli kahden vuosikymmenen ajan.

Tuulivoima vahvistaa asemaansa Suomessa ja on nousemassa tänä vuonna toiseksi suurimmaksi sähköntuotanto-muodoksi. Kehitys heijastaa tuulivoimateknologian merkittävää roolia siirryttäessä kohti kestävämpää energiantuotantoa. Teknologian kehittymisen ohella toimijoiden rakenteet muuttuvat, mikä näkyy myös Suomen Hyötytuulen syyskuussa toteuttamassa jakautumisessa.

– Yhtiön tuulipuistot ja maatuulivoimahankkeet siirtyivät uuden Suomen Hyötytuuli Oy:n omistukseen ja Tahkoluodon merituulipuiston laajennushanke Tahkoluoto Offshore Oy:n omistukseen, maatuulivoiman liiketoimintajohtaja Jaakko Kleemola Arensolta kertoo.

Suomen Hyötytuulen henkilökunta siirtyi Arenso Oy:lle, joka tuottaa tuulivoiman asiantuntijapalveluita asiakkailleen, kuten Suomen Hyötytuulelle ja Tahkoluoto Offshorelle ja vastaa näiden tuulivoimatuotannon elinkaaren hallinnasta. Vaikka Arenso on nimeltään uusi, sen taustalta löytyy vankka kokemus.

– Siinä missä vanha yhtiörakenne rajoitti palveluiden tarjoamisen vain omistajille, Arensona voimme nyt laajentaa asiantuntijapalvelumme myös muiden toimijoiden käyttöön, Kleemola jatkaa.

Tuulivoimatuotannon kokonaisvaltaista hallintaa

Laitetoimittajista ja urakoitsijoista riippumaton Arenso Oy tarjoaa laajan palvelukokonaisuuden, joka kattaa tuulivoimatuotannon koko elinkaaren – hankekehityksestä ylläpitoon ja purkuun asti.

– Merituulivoiman osalta Arensolla on ainutlaatuista osaamista erityisesti jääpeitteisistä merialueista, mikä erottaa sen muista alan toimijoista, merituulivoiman liiketoimintajohtaja Esa Holttinen kuvailee.

Arenso on ainoa toimija Suomessa, jolla on käytännön kokemusta merituulivoimatuotannon rakentamisesta, operoinnista ja ylläpidosta.

– Osaamisemme on räätälöity erityisesti Suomen vaativiin erityisolosuhteisiin, Holttinen painottaa.

Maatuulivoimaloiden osalta Arenson erikoislaatuisuus näkyy Kleemolan mukaan niin, että yhtiö vastaa kaikkien Suomen Hyötytuulen omistamien puistojen elinkaaren kustannustehokkuudesta sisältäen niiden kunnossapidon suunnittelun ja toteutuksen.

– Mallimme perustuu 25 vuoden kokemukseen ja antaa meille erinomaisen reagointikyvyn myös poikkeustilanteissa.

Tuulivoimahankkeiden koko elinkaaren hallintaa

Vastuullista ja vaikuttavaa uusiutuvaa energiaa

Next article