Fingrid on arvioinut, että vuoteen 2030 mennessä Suomen aurinkosähkön tuotantokapasiteetti kymmenkertaistuu seitsemään megawattiin. Jo julkistettuja kymmenien tai jopa satojen hehtaarien kokoisia hankkeita on toistakymmentä.
Teollisen mittakaavan aurinkoenergiaprojektit tarjoavat vakaata, luotettavaa ja pitkäikäistä energiaa tuleville sukupolville, mutta suurien aurinkovoimaloiden rakentaminen edellyttää huolellista infrastruktuurin suunnittelua, investointeja sekä teknistä asiantuntemusta.
Uuteenkaupunkiin rakentuu kahdensadan megawatin aurinkopuisto
Uudenkaupungin Kalannissa sijaitseva aurinkopuisto on yksi Suomen suurimmista rakenteilla olevista aurinkoenergiahankkeista, jonka vuosittainen energiantuotanto ylittää kaksisataa megawattituntia. Puiston koko on kaksisataaneljäkymmentä hehtaaria.
– Puistoon asennetaan 380 000 moduulia, joita varten porataan 110 000 reikää. Jotain Kalantin aurinkopuistohankkeen mittakaavasta kertoo se, että tuulivoimalaan porataan kaksikymmentä reikää per mylly, kertoo yli kahdensadan tuulimyllyn perustusten tekemisen kokemuksella JIITEE Työt Oy:n johtaja Janne Juntunen.
Ammattitaitoiset aurinkopuistojen perustustyöt
– Kallio- ja tunnelirakentamisen osaamisemme ja kalustomme toimivat hyvin myös tuuli- ja aurinkopuistojen perustamisessa. Teemme tiivistä yhteistyötä tilaajan kanssa ja tuomme hankkeisiin paljon toteuttamisideoita ja ratkaisuehdotuksia jo aloitusvaiheessa. Lopulliset työmenetelmät ratkaistaan aina kohteen vaatimusten mukaisesti, kertoo projekti-insinööri Piia Kärkkäinen.
Oikein valittu ja ammattitaitoisesti toteutettu kiinnitysratkaisu on perusta turvalliselle, vakaalle ja pitkäikäiselle aurinkoenergiajärjestelmälle. Maaperän ominaisuudet vaikuttavat käytettävään kiinnitystekniikkaan. Eri tekniikoita ovat esimerkiksi maahan ruuvattavat paalut, betonilaatat tai ankkurijärjestelmät, joista jokaisella on omat etunsa erityyppisissä maaperäolosuhteissa. Huolellisesti tehdyt perustustyöt varmistavat, että aurinkopuistot kestävät Suomen neljä vuodenaikaa.
– JIITEEn oma henkilöstö ja monipuolinen kalusto varmistavat, että työ tehdään ajallaan ja ammattitaitoisesti. Meillä ihmisten sitoutuminen on vahvaa. Omia työntekijöitä on yli sata ja vaihtuvuus on todella pientä. Jos joku lähtee, hän suosittelee yleensä kaveria tilalle. Olemme haluttu työpaikka, joten meidän ei tarvitse laittaa työpaikkailmoituksia. Tekemisen tahti on meillä kovaa, rikomme jatkuvasti ennätyksiä ja rima nostetaan jatkuvasti korkeammalle, Juntunen toteaa.
Louhinta- ja lujitustöiden ykkönen JIITEE Työt Oy tunnetaan
– ammattitaitoisista ja sitoutuneista tekijöistä
– toimitusvarmuudesta
– joustavuudesta
– nopeasta reagoinnista muutoksiin ja tilaajan toiveisiin
Lue lisää aurinkopuistojen perustamisesta
Voit myös ottaa yhteyttä jiiteetyot.fi/ota-yhteytta