Marja Honkakorpi
päätoimittaja, Kuntalehti – kunta-alan päättäjämedia, kuntalehti.fi
Maailmassa jylläävät muutosvoimat muokkaavat kaupunkeja nyt voimalla. Kiihtyvä muuttoliike kasvattaa suurimpia kaupunkeja entisestään, maahanmuutto tekee niistä monikulttuurisempia ja herääminen ilmastonmuutokseen ohjaa asumiseen, liikkumiseen ja kuluttamiseen liittyviä tottumuksia. Varjopuolena syrjäytymisen uhka, asunnottomuus ja alueiden väliset erot kasvavat.
Kaupunkien strategiat ja visiot antavat työkaluja siihen, miten ja millaiseksi uusien haasteiden edessä olevat yhteisöt kasvavat tai kutistuvat. Strategioiden ytimessä tulisi olla vuorovaikutuksen ja osallisuuden lisääminen, sillä hallinto ei yksipuolisesti herätä kaupunkia eloon.
Kansalaisaktivismi, alakulttuurit ja erilaiset mielenilmaukset kuuluvat myös kaupunkiin. Voima ja vastavoima ruokkivat toisiaan ja niiden välinen jännite synnyttää elävää kaupunkikulttuuria. Olennaista on, miten tätä liikettä voidaan hyödyntää voimavarana, ja miten polarisoituminen käännetään vuoropuheluksi. Hyviä esimerkkejä riittää: pienen porukan keksimistä siivous- ja ravintolapäivistä on tullut säännöllisiä yhteisöllisiä tapahtumia, kadunvaltauksista vuotuisia kaupunkifestareita ja paheksutuista graffiteista urbaania katutaidetta muraalien muodossa. Vähemmistöjen Pride-protestista on kasvanut massiivinen suvaitsevaisuuden julistus, johon osallistuvat lukuisat yritykset ja järjestöt.
Kuntapäättäjien ja asukkaiden vuorovaikutuksen mahdollistavat erilaiset osallistavat budjetoinnit, some-lähettiläät, kaupunginosaluotsit sekä perinteiset asukasillat. Mutta tarvitaan myös lainsäädäntöä, joka luo edellytykset ja kannustaa elinvoiman kehittämiseen.
Laki kuntien kulttuuritoiminnasta uudistui maaliskuun alussa ja siinä määritellään entistä tarkemmin, millä tavoin kulttuuria pitää järjestää. Lain tavoitteena on edistää yhdenvertaisia mahdollisuuksia kulttuuriin, taiteeseen, sivistykseen, luovaan ilmaisuun ja toimintaan. Tarkoituksena on myös tukea kulttuurin keinoin hyvinvointia, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Nurinkurista kyllä, laki ei vaikuta valtionosuuksiin eli jatkossakin nämä palvelut tuotetaan pitkälti kuntien verovaroin, mikä on omiaan kasvattamaan alueellisia eroja.
Kaavoitus ja rakentaminen muokkaavat kaupunkikuvaa monella tasolla. Paraatiesimerkkinä toimii legendaarisen kansalaistoiminnan kotipaikan, VR:n makasiinien, raunioille kohonnut mielenkiintoinen kokonaisuus. Toisiaan tähystelevät nyt nykytaide, musiikki, kirjasto, mediatalo ja parlamentti. Voiko enempää symboliikkaa löytyä kansalaistoriksi nimetyn alueen ympäriltä? Torista on kehkeytynyt merkittävä mielenilmausten, konserttien, skeittaajien ja piknik-porukoiden kokoontumispaikka. Rohkea kaupunkisuunnittelu ei vain säilytä ja museoi, vaan myös purkaa ja kokeilee.
Monipuolinen kaupunkikulttuuri on merkittävä veto- ja pitovoimatekijä. Se vahvistaa kaikenikäisten asukkaiden hyvinvointia elämän eri vaiheissa, ennaltaehkäisee ikääntymiseen tai syrjäytymiseen liittyviä riskejä ja turvaa koko vähäväkisen maamme tulevaisuutta.
Kaupungit itse tuntevat parhaiten omat vahvuutensa, joiden pohjalta kannattaa kehittää asukaslähtöistä kulttuuria esimerkiksi joukkoliikenteen, rakentamisen tai erilaisten lupaprosessien helpottamisen keinoin. Tätä kehitystä pitäisi lainsäädännön ja päättäjien tukea, ei heikentää.
